siipirikko

Olen taas ruumiini vanki, minut on suljettu tuttuun kultaiseen häkkiin. Tai ei tuttuun, tämä häkki on erilainen, mutta häkki kuitenkin. Kipu lonkassa – jolle ei löydy mitään selitystä magneettikuvasta – estää tanssimisen. Minä olen elänyt tanssin kautta, se on ollut tärkeämpää kuin kirjoittaminen. Nyt en tiedä milloin voin taas tanssia, en tiedä mikä lonkassani on, en tiedä kauanko tämä jatkuu. Hajoilen taas sirpaleiksi joita kukaan ei voi koota koska ei kellään ole valtaa korjata kehoani jonka olen itse rikkonut.

Juuri kun rupesin taas rakastamaan kehoani, rupesin kunnioittamaan sitä koska se antoi minun tanssia ja elää, juuri kun olin löytänyt oman tapani olla olemassa juuri kun kaikki oli niin täydellistä – kaikki taas hajosi yhtäkkiä. Maailmani on taas kutistunut pienemmäksi ja ahtaammaksi ja tuntuu että en mahdu siihen. Haluaisin ylittää rajoja jotka kehoni minulle antaa, olen taas kehoni vanki. Olen keijukainen joka kaipaa vapauteen, perhonen joka ei pääse kotelostaan, siipirikko lintu.

Antakaa minulle siipeni takaisin.

ajatuksia pitkasta aikaa

Slovenian zo on jo laskeutunut zllemme. Istun hostellin alakerroksessa napzttelemassa tekstia oudolla tietokoneella jossa kirjaimet ovat vaarissa paikoissa. Slovenia on zllattavan nzkzaikainen paikka ja taalla on paljon ihanaa luotoa zmparilla, odotan jo innolla retkia tippukiviluoliin ja jarville ja vuorille...

Interreil-kortin aika lahestzz loppuaan mutta onneksi jaamme viela sen jlakeen viikoksi Pariisiin. En haluaisi enaa palata suomeen, taalla on ollut niin ihanaa. Rakastan uusien paikkojen nakemista, uusien asioiden kokemista, liikkeellaoloa, kaikkea mita taalla on.

Olen oppinut talla matkalla niin uskomattoman paljon - seka itsestani etta maailmasta. Nzt tajuan mita tarkoitetaan kun aina hoetaan etta tutustuakseen itseensa on matkustettava.

Olen saanut taalla kehitettza itselleni jonkin sortin identiteettikriisin. Kaikkia asiat jotka olin jo paattanzt tulevaisuuteni ja itseni suhteen ovatkin kaantzneen zmpari. Olen kulkenut monmia polkuja edestakaisin, kiertanzt zmpzraa ja lopulta palannut lahtopaikkaan. On niin paljon mahdollisuuksia, niin paljon vaihtoehtoisia tulevaisuuksia joista valitsen joka sekunti zhden mahdollisen.

Zhden ison tajuamisen olen taalla tanaaikana tehnzt. Olen tajunnut, etta en haluaisi olla enaa joku muu. Olen siis tzztzvainen siita etta olen mina, viihdzn jo jollain tapaa itsessani. On tottakai asioita joiden haluaisin olevan toisin, on asioita joista olen surullinen ja on asioita joita kadehdin muilta. Mutta silti - tzkkaan olla mina. pidan tasta elamasta joka minulle on annettu. Haluan elaa sen, haluan nahda mita se voi tulla tuodessaan ja mita kaikkea ihmeellista maailmassa on.

Todellisuus on kaunis.

http://miltasetuntuu.blogspot.com/

kokeile tuolla osoitteella, toivottavasti paaset! siina kai siis pitaa olla sittenkin tuo http:// edessa ;)

TIEDOTUS

Kirjoittelen talla hetkella (yhdessa ystavani kanssa) lahinna toista blogiani, jonka osoite on www.miltasetuntuu.blogger.com. Olen siis matkustamassa ympari Eurooppaa ja tuossa blogissa kerron matkasta ja kaikesta matkanvarrella koetusta :) Eli jos siis haluatte seurailla tamanhetkista elamaani niin kannattaa lukea tuota blogia!!!

vapaa

Rinkat odottavat nurkassa valmiina. Niiden vieressä on pino matkaoppaita, tulostetut lentoliput, sanakirjoja, aurinkovoidetta, Euroopan kartta, kalenteri jossa on alustava matkasuunnitelma, bikinit, muutama englanninkielinen pokkari… En meinaa vieläkään uskoa että tästä tulee totta, että unelmallani on vihdoinkin siivet. Tämä matka on ollut niin kauan kaukainen unelmana, utopia johon en ole uskonut aina edes tosissani. Tämä on ollut yksi niistä unelmista jotka ovat pitäneet minut hengissä läpi mustien vuosien.
Tämä – ja moni muukin asia viime aikoina – on antanut minulle taas voimaa uskoa siihen että elämä voittaa. Vaikka edelleen on välillä vaikeaa, mustuus tunkeutuu päiviini ja levittää silmieni eteen usvaverkon – silti tiedän, että elämä on jo vahvempi. Mustuus on vienyt jo liian monta vuotta, se on syönyt minua sisältäpäin ja tehnyt minusta vain hologrammin joka liikkuu todellisuudessa aaveen lailla. Olen kantanut kuolemaa sydämessäni. Olen nukkunut ja nähnyt kymmenen vuoden mittaisen painajaisunen. Olen kulkenut toisessa todellisuudessa joka on vain negatiivikuva, jossa minut valaistu röntgensäteillä ja minusta on tehty paperinukke.
Nyt istun tässä, olen todellinen, olen oikeasti olemassa muutenkin kuin sanoina valkoisella paperilla joka on rypistetty ja heitetty pois. Tämä on totta, minä koen maailman jokaisella aistillani ja annan sen viedä minut mukanaan. Viikon päästä heittäydyn seikkailuun, astun vapauteen jossa voin hypätä mihin junaan haluan ja matkustaa minne tahansa Euroopassa. Olen vapaampi kuin ikinä.

kuutamolla

Toissayönä seisoimme rannalla käsi kädessä, ihan kuin aina kaikissa elokuvissa ja kirjoissa. Auringonlasku värjäsi taivaanrannan vaaleanpunaiseksi ja laineet osuivat rantaan liplattaen hiljaa. Puolikuu kimmelsi taivaankannella ja maalasi maisemasta utuisen kauniin. Pasilan TV-torni, Meilahden sairaalarakennus, länsiväylä ja muut tutut maamerkit piirsivät silhuettinsa vaalealle taivaalle.
Minun bikineissäni oli pilkkuja, hänen bikineissään raitoja. Kello oli puoli tuntia vaille kesäkuun. Viileä hiekka painui kuopille jalkojemme alla, rannalla kulki jäljessämme kaksi riviä jalanjälkiä. Hän juoksi kylmään veteen, minä seurasin perässä hieman varovaisemmin, arastellen mutta varmana päätöksestäni. Kylmyys pisteli hetken verran, pienen hetken vain, ja muuttui pian lämmöksi. Talviturkkini johon oli kasaantunut talven kuluessa niin paljasti surua, ikävää, pelkoa ja ahdistusta – se valui pisaroiden mukana mereen ja paljasti uutta ja hentoa ihoa. Ihoa, joka olisi valmis vastaanottamaan elämän kaikissa sen väreissä.

saippuakuplia

On kaunista, saippuakuplat leijailevat ympärilläni ja kimmeltävät sateenkaaren väreissä. Suudelma maistuu vaniljalle. Miksi kaikki eivät näe miten kaunista tämä on, miksi ihmiset tuomitsevat tietämättä mistä puhuvat? En jaksa enää yrittää sopeutua yhteiskunnaksi kutsuttuun harhaan jossa aurinkokin lähettää mustaa säteilyä ihmisten sydämiin. Minä teen niin kuin minusta tuntuu oikealta. Ei mikään mikä tuntuu oikealta voi olla väärin.