siipirikko

Olen taas ruumiini vanki, minut on suljettu tuttuun kultaiseen häkkiin. Tai ei tuttuun, tämä häkki on erilainen, mutta häkki kuitenkin. Kipu lonkassa – jolle ei löydy mitään selitystä magneettikuvasta – estää tanssimisen. Minä olen elänyt tanssin kautta, se on ollut tärkeämpää kuin kirjoittaminen. Nyt en tiedä milloin voin taas tanssia, en tiedä mikä lonkassani on, en tiedä kauanko tämä jatkuu. Hajoilen taas sirpaleiksi joita kukaan ei voi koota koska ei kellään ole valtaa korjata kehoani jonka olen itse rikkonut.

Juuri kun rupesin taas rakastamaan kehoani, rupesin kunnioittamaan sitä koska se antoi minun tanssia ja elää, juuri kun olin löytänyt oman tapani olla olemassa juuri kun kaikki oli niin täydellistä – kaikki taas hajosi yhtäkkiä. Maailmani on taas kutistunut pienemmäksi ja ahtaammaksi ja tuntuu että en mahdu siihen. Haluaisin ylittää rajoja jotka kehoni minulle antaa, olen taas kehoni vanki. Olen keijukainen joka kaipaa vapauteen, perhonen joka ei pääse kotelostaan, siipirikko lintu.

Antakaa minulle siipeni takaisin.